Ihanaa vaikka ei paljon ole pihalla saanutkaan aikaan niin silti kukkaloistoa jo löytyy!

Liljoja olen istutellut ja kaverin pihalta vienyt kukkia ja ostin Kuoringan kioskilta summamutikassa taimia myös ja nyt katsellut mitä kaikkea niistä kasvaa. Sormustinkukka oli ihana yllätys! Innoissani olen myöskin siitä että jalokärhöni, joka on jo varrestaan täysin katkennut, kukkii! Vielä kun sen saisi talveksi suojattua jotenkin mutta ainkin siitä on iloa nyt kauniine kukkineen <3

Auttakaas muuten myös tyhmää istuttelijaa; mikä on tämä keltainen kukka? Sen papanoita olen pistänyt yhden penkin täyteen mutta vain tämän yhden kukan on tehnyt. Enkä tietenkään muista mikä tämä on. Ruiskaunokki on yllättänyt minut täysin; anopilta sain muutamia taimia joskus 3 vuotta sitten ja istutin ne silloisen kaupunkiasuntomme parvekkeelle. Talveksi en siistinyt kippoa, annoin olla siellä nurkassa yksinään, ja sieltä kasvoikin yksi ruiskaunokki seuraavana kesänä. Olimme jo silloin tämän mökin ostaneet joten ensimmäiseen kukkapenkkiin jonka tein istutin tämän yksinäisen ruiskaunokin, ja nyt on jo tänä kesänä monta ruiskaunokkia penkissä. Siitä se leviää <3

Onhan minulla puutarhassa myös nämä mamin apulaiset; Tuppi yrittää kampittaa joka välissä ja kiskoo multasäkkejä apuna. Vaikka lopputulos olisikin että säkki on riekaleina ja mullat pitkin nurmikkoa...

Sitten on myös Rora joka kiipeää selän päälle jos on kumartunut kitkemään. Sitten sinne selän päälle on hyvä käpertyä makoilemaan ja rentoutumaan ja katsotaan niin pahasti kun viskataan selästä pois:

 

Tässä on yksi pihaprojekteistani; 

Pihamme on tasainen, minä pidän rinteistä. Joten tasoeroja tehdään sitten väkipakolla! Tuohon tulee n. metrin korkuinen kukkapenkki jota ympäröi kukkapenkki. Tuolla ylhäällä on sitten pieni alue johon tulee penkki ja vesiaihe että voin sitten siellä istua ja katsella valtakuntaani. Takana kasvaa jalokärhö. Tarkoitus on saada nuo reunat peitettyä kasveilla. Pohjalla on tuolla kasvimaan kohdasta kaivettua pintamaata, sitten on paperia ja purua eristeenä ja sen päälle kasaan sitten kukkapenkin. Sekaan on sekoiteltu kompostia alusta alkaen.