Hiljaiseloa ollut mutta leivottu on, laiskasti tosin kuvattu.

Tein yksi päivä sämpylöitä ja samalla ajattelin kokeilla tehdä sämpylätaikinasta pizzaa. Eli sämpylä kaulitaan ohueksi kiekoksi ja päälle levitetään tomaattisose, mausteet ja mitä päälliseksi halutaan. Sen jälkeen pizza laitetaan uuniin ja seurataan missä vaiheessa juusto on kauniin kullanruskea ja reunat näyttävät kypsiltä. Pohjasta tuli aivan ihanaa, pehmeää ja muhkeaa. Tätä voisi käyttää pannupizzan pohjaan. Aikomus on testata tätä valurautapannussa että millaista pannupizzaa saisi aikaan.

 

Mustikkapiirasta piti saada ensimmäisistä tuoreista mustikoista.

Pohjana on itsetehty murotaikinapohja ja täytteeksi tein vaniljakreemiä maustamattomasta rahkasta, vaniljakreemijauheesta sekä vaniljakastikkeesta. Purkki molempia ja kreemijauhetta kunnes on mieluista. Turhan tuhdiksi itse tein mutta makoisaa oli silti. Päälle mustikoita ja sokeria.