Kirjoittaja
Käsityötä on kaikki mitä käsillä tehdään. Ainakin tässä blogissa. Olen kohta kolmikymppinen Karjalainen emäntä ja puuhaan neulomusten, korujen, ompelusten, leipomusten, valokuvauksen ja tatuointien parissa. Näiden sekaan mahtuu myös puutarhanhoitoa, talon remontointia, maailmanmietteitä ja kaksi vauhdikasta corgia, musta kani ja lämminverinen lannoitustehdas.
Yhteyttä saa; mislucks@gmail.com
|
10.05.2012 - 20:40
Osaamista;

Osaamattomuutta;

Takapihan tämänhetkinen kunto;

08.05.2012 - 22:03
Lumet on jo miltei kaikki sulaneet ja pihakin yrittänyt kovasti kuivua. Pientä kukkapenkin kaivua lukuunottamatta en ole pihalla mitään tehnyt. Tai siis koristeita/kukkia/näkyvällä pihalla. Tarhaa sen sijaan olen tehnyt, koivikkotarhan vedin uusiksi matalammalle kun mtrisessä hangessa viimeksi tein niin rose mahtuisi miltei pystypäin ali kulkemaan. Sitten aitasin myös pienen peltoplänttimme laitumeksi. Aluksi Rose tykkäsikin siitä kovasti mutta sateiden myötä pieni mäki on niin velliksi muuttunut että ei neitiä enää huvita kamalasti sinne mennä. Mies kyllä on jo ojarummut kaivanut ja kiinnitysvalun jälkeen pitäisi ojat kaivaa vielä auki ja rinteeseen myös oja ja hiekkaa sekä olkea saven sekaan niin on parempi kulkea. Vapaamatkalaisena ei enää Rosea pidetä vaan nyt on päässyt ihan töihin elantonsa eteen; Rose on minun yksityinen rikkakasvituhoaja. Sen kun laskee takapihalle niin kummasti katoaa leskenlehdet ja ilkeät rikakkasvit jotka on vallannut koko maailman. Kyllä ne vielä poltetaan pois myös mutta mukava on katsoa kun toinen nauttii laiduntamisesta ja minä nautin kun turhat kasvit katoaa. Lupiineihin mamma ei koske joten kukkia saadaan kuitenkin, eikä kurjenpolvetkaan kiinnosta. Kivikkopuutarhasta vähän piti napsasta ohikulkumatkalla. Tekisi mieli viedä toiseltakin puolen taloa syömään tulevat voikukat pois mutta ehkä käytän siihen kania. Sille puolen on suunnitteilla kuitenkin enemmän kukkia ja kasvimaata niin ei opi että sekin puoli talosta olisi luvallista laidunmaata. Kunhan tuon kaninhäkin kunnostaa niin pääsee kohta Pomppukin ulos riehumaan.
Tämän verran kuitenkin jo kevät ilmoittaa tulostaan että ensimmäiset kukat yrittävät eloaan. Taustalla on vielä kitkemätön pioni joka myös kohottelee jo päätään. Pitää vaan vielä yösuojuksia laittaa koska välillä käydään aika monen pakkasasteen puolella öisin.

Tulppaanit eivät kovin korkealle ole nousseet mutta nousevat pikkuhiljaa kuitenkin.

Ja ihana valkovuokkolautta tulossa josta suurimman osan ekana vuonna kaivoin ylös kun en odottanut ja katsonut mitä pihassa on >.<

04.05.2012 - 20:52
En muistanut että olisin mitään tilannut, mutta tuli postista ilmoitus että oisi isompi paketti tullut. Oli sitten Foto.com:lta tullut paketti. Ihmettelin kovin koska kuvat tulee ihan vaan kirjeenä että mitäs moon nyt tilaillut ja miksi paketti ei paina MITÄÄN. Rahisi tuo mokoma kuitenkin. Tulitikkuaski näyttämässä ettei se nyt iha mikään åpienin paketti kuitenkaan ollut.

Ja se oli täynnä kuplamuovia. :D Oikeasti, iso paketti eikä näkynyt muuta kuin kuplamuovia!

Kun tarpeeksi kaiveli niin löytyihän seltä tavarakin; Kangassuikale laukun läpäksi ja pikkuruinen peili pehmustetussa pahvilaatikossa.

Ihan kuin nuo kaksi ei olisi tullut kirjekuoressa! :D Tuollanen paketti ja paljon kuplamuovia ja nuo oli ihan pohjalla ettei ne kuplamuovit ees ollut suojana. Ei sitä että asia huvittaisi. ;)
Mutta onpahan nyt mitä poksutella!
25.04.2012 - 15:20
Ajattelin että pidän möhnäpäivän; istun koneella, luen sarjiksia, neulon. So far so good.
Sitten tuli uusi viherpiha ja kuhan saan ruuan kypsäksi (tomaattipapukeittoa, suosittelen) ja syötyä pitää lähteä kuvaamaan pihaa ja kaivamaan paskakaivojen ympäristö auki että teen siihen kukkapenkin kun on kallio näkyvssä ja siinä on paljon rikkakasveja, lupiinit ei katoa vaikka siitä ne kaivaakin pois. Samalla ajattelin että yritän jaksaa kuvata ja päivittää miten puutarhanhoidossa ummikko ja köyhä ihminen luo unelmien puutarhaa yksin apunaan vain lapio ja kuokka ja kova savimaa. Tänä keväänä avuksi kyllä olen pyytänyt multakuormaa. Hiekka- ja sorakuormakin auttaisi mutta nepä maksaakin jo enemmän.Ja menisi pihalle ja tielle ensin niiden parannukseen.
Mutta tänä vuonna lähdetään tästä:

Kurjenmiekat nousee myös jo kivasti. Vettä riittää nurmikon joka madalteessa.

Jotain nousee myös kukkapenkissä. Mitä, sitä saapi jännittää, mitään muistikuvaa mitä kaikkea tuonne on tullut tungettua.

Ensimmäisenä vuotena täällä rakensin heti kivimuuria ja kivikkoa sen taakse johon voi laittaa sitten kaivikkokasveja. Liitosaineena käytän savea suoraan maasta. Kun kaivan kukkapenkkiä otan samalla märkää ja liistermäistä savea sieltä sankoon ja sitten sillä muuraan kivet paikalleen. Jo toisen talven pysyneet hyvin ja sammaloituu kauniisti. Päälle on tarkoitus tehdä betonista pitkulainen ruukku johon laitan sinilaakakatajaa jos ne nyt tuolla varastossa talvesta selvisi. Oli pojat kasanneet rojua päälle ja sinnehän ne sitten unohtui kastelematta...

22.04.2012 - 13:43
Taitaa se alkaa olla sittenkin. Toppatakissa tulee ihan liian hiki kun tekee töitä. Ironista on että olen levitellyt eteläpuolella lumia ahkeraan, ja pohjoispuoli joka on miltei koko päivän varjossa (aamulla ja illalla vähän pääsee valo paistamaan) on sulanut paljon paremmin silti... Mutta eiköhän tänään ainakin pitäisi jo tables turn kun aurinko paahtaa kuumasti. Nopeasti sulaa levitellyt lumet. Sillä aika kun kävin koivikkotarhaa tarkistamassa ja kasasin heiniä ja haravoin koirien tarhaa oli jo levitetyt lumet sulaneet aika hyvin. Saa kohta mennä uudet lumet levittämään. Jos sitä nelisen kertaa levittäisi niin saisi tuota pihaa auki ja sulamaan. Ja sitten voisi tuolta pohjoispuolelta kärrätä lunta eteläpuolelle koska siellä uppoaa vieläkin polveen asti. Taitaakin tämä päivä mennä hyvin pihatöissä ja katsoessa Friendship is Magicin kakkoskauden finaalin. No ponies in weeks, aaaargh!

18.04.2012 - 20:02
Kävinpä tänään (viimein) langattarien kokoontumisessa. Ensin Maijan Mattopirtistä hieman ihanaa tumppulankaa (koska kun alan tumppuja neulomaan tmä lumisade loppuu varmasti):

sitten lähdimme porukalla Donnaan jossa meille pidettiin hieno muotinäytös ja saimme tilaisuuden hieman shoppailla kevätvaatetta edullisesti. (Kiitokset Donnalle ja malleille!) Itsekin ostin neuletakin jota minut tuntevat ei varmasti uskoisi minun ostamaksi.... Mutta tällä on pointti! Ehkä osittain että olen tulossa vanhaksi ja alan käyttää muutakin kuin murrettuja maan sävyjä ja mustaa, mutta ihan oikea Jimi-pointtikin on!

Looks like:

FLUTTERSHY NEULETAKKI! <3<3<3
Illan päätteeksi ajelin sitten kotiin pitkin ja poikin uria. Ihan itse osasin! Hiljakseen ajaessakin voi urat heittää hienosti kun niistä ylös yrittää.

Tuo on vain niin eeppisesti osattu että minua vain huvitti, miestä ei ihan yhtä paljon kun tuli vinssaamaan auton ojasta ylös. Ei autolle mitään kuitenkaan käynyt, pehmyttä oli meno.
03.04.2012 - 14:08
Ei tässä ole paljoa muuta kerennyt tekemään ku yrittää saaha heppa, koirat, pupu ja talo hoidettua. Tänään vähän enemmän vapaa-aika niin jos saisi tuon kesämekonkin miltei valmiiksi. Mutta ennen sitä hiukan kuvia Rosesta!




31.03.2012 - 20:44
Voisiko olla että elämäni ikuinen epäonni on kyllästynyt ja lähtenyt jonkun toisen matkaan? Niin paljon iloa ja onnea on nyt yhtäkkiä pamahtanut päälle. Viime keskiviikkona kysyttiin otanko hevosen meille, on muuten monttuun menossa. Sanoin että otan, kunhan mies suostuu ja mielessä lisäsin että saan lisätietoja. Meinasin jo välillä jänistää, mutta käytiin heppaa katsomassa ja ihastuin heti. Ensimmäinen aktiivinen ja täysipäinen lämminverinen! Kun ajattelee hevosia joiden kanssa on ollut niin joko ovat niin laiskoja ettei niitä saa liikkeelle oikeestaan muuten kuin ongenvapaa pitämällä jossa roikkuu porkkana ja sillonkin mennään vaan kotiinpäin, tai sitten ollaan ihan heikkopäisiä tuittuja tai omapäisiä kiskottelijoita... Okei tutulla oli kesäheppana myös teurastusuhan alla oleva entinen vanha kouluratsu joka oli todella mukava ja kiltti ja rauhallinen.
Mutta niin hieno luonne tuntui olevan ja terve ja pirteä että surku olisi pois heittää. Paineita kun ei ole että pitäisi tästä vielä jotain muokata, kunhan antaa onnelliset eläkepäivät niin ei ala minullakaan työholismi iskeä päälle. Paitsi että aika lyhyt aika oli saada tietä navetan taakse, yli 2 metrinen jäinen lumikasa avattua, lantala tyhjennettyä kaikesta romusta ja rakennusjätteestä jota sinne on 10 vuotta kerääntynyt, puhistaa entisten eläimien ulosteista, siivota, korjailla, saada/hakea oljet ja heinät ja laittaa paikka valmiiksi, umpihankeen tehdä tarhaus... Noh, muuten kaikki oli valmista paitsi karsinasta puuttui ovi ja tarhaa ei ole vielä. Kävelytin sitten n. 3 tuntia Rosea että saa energiaa ja jännitystä purkaa. Ja pojat ehti rakentaa oven. Kyllähän tuo Rosekin lämpeni siinä mutta mie olin ihan loppu :D Hyvä että jaksaa enää jalkoja nostaa ja ajattelin jäädä sohvalle nukkumaan koska en taida rappusista selvitä. Ja parempi kerätä nyt voimia koska huomenna tehdään tarha umpihankeen! Sitten olisikin oikeastaan kaikki tehty ennen lumien sulamista.
Sitten ajtketaan tarhaa ja alotetaan talvipilttuun rakentamista... Mutta tässäpä netistä löydettyjä kuvia koska omia ei vielä ole. :) Upea eläin.
http://www.sukuposti.net/hevoset/happy-rose/galleria/72608
27.03.2012 - 22:33

Tein sitten äsken tällasen. Oli arempi paikka tuo kuin oisin arvannutkaan, jäi varjostukset ja väritykset pois. Myös tuntu olevan koneen kanssa erimielisyyttä, huomaa yhdessä luikerossa miten kamalaa on jälki kun ei tahtonut kone totella ja käsikin jo vapisi liikaa.
Mutta nätti tuli silti =) Parempi kun on valmis.
22.03.2012 - 17:24
Laukkuni on selviytymispakkaus. Yritän pitää sen aina lähtövalmiina. Lompakko puuttuu koska se oli takin taskussa.

10.03.2012 - 20:31

Marimekkomukit on miehen mukana elämääni tullut. En ole kovinkaan Marimekon ystävä. Mieluumin vaikka muumimukit. Mutta mies on tykästynyt niihin. Samoin kuin opiskelijaboksinsa valkoiseen karvamattoon joka on kerännyt itseensä uskomattoman määrän kaikkea jota ei saa imurilla, hakkaamalla, lumipesuilla, MILLÄÄN pois. Mies tykkäsi siitä mutta kun tarpeeksi niistin verta ja tukehduin sain tahtoni läpi ja matto meni varastoon. Siellä se on edelleen. Olkaa hiiret edes kerran hyödyllisiä ja syökää se pois. >.<
Omista tavaroista yritän viskoa jo kaiken turhan pois... monta säkkiä mennyt kirppikselle jo tavaraa!
|
Taustan tarjoaa;

Kiitos!
Viimeisimmät kirjoitukset
|